Tässä ja nyt

Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, miten oppisin paremmin elämään hetkessä. Miten oppisin nauttimaan juuri tästä hetkestä. Oppisin olemaan haluamatta niin paljon kaikkea koko ajan. Oppisin nauttimaan pienistä asioista. Oppisin olemaan narisematta, siitäkin huolimatta, että väsyttää ja kiukuttaa. Osaisin silti olla kiitollinen ja tyytyväinen siihen mitä minulla on. Ja ennen kaikkea muistaisin, mikä tässä elämässä oikeasti on tärkeää.

Eilinen aamukahvikeskustelu pani miettimään näitä asioita vielä enemmän. Kun ihminen joutuu luopumaan lähes kaikesta omistamastaan vastoin omaa tahtoaan, miten silloin jaksaa ponnistaa uudelleen. Miten kasata elämä kokonaan uudestaan kun lähes kaikki sinulle rakkaat asiat on ollut pakko antaa pois. Kun jäljelle jää vain ihmiset. Nöyrtymällä, kuulemma.

Olen itsekin ollut elämässäni tilanteessa, jossa minulla hetkellisesti ei ollut mitään.. Olin aivan tyhjän päällä.  Vaikka rakastan kotiani ja monet tavarat ovat minulle tärkeitä, olen kuitenkin ymmärtänyt, että mikään ei ole tärkeämpää kuin ihmiset.

Päätin aloittaa hitaasti. Olen armollinen itselleni, opettelen ja otan päivän kerrallaan. Päätin, että kerran päivässä kun olen ottamassa läppäriä syliini tai iPadia kainalooni, menenkin lapsen luokse ja annan härpäkkeiden olla. Ne kyllä odottavat mutta lapsi ei. Tämä hetki, tässä ja nyt, ei enää toistu. Lapsi kasvaa joka sekuntti. Sekunnit muuttuvat kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi. Muutaman vuoden päästä en voi enää itse valita kuinka kauan vietän aikaani lasten kanssa. Se aika on tässä ja nyt. 


                          “If ever there is tomorrow when we're not together...
                           there is something you must always remember.
                                 You are braver than you believe,
                                 stronger than you seem,
                                 and smarter than you think.
                           But the most important thing is, even if we're apart...
                           I'll always be with you.”  
                                                                                   A.A. Milne

Aurinkoa harmaaseen arkeen

Tällaisina kalseina syyspäivinä kaipaan aurinkoa ja lämpöä. Meren kohinaa. Hiekkaa varpaiden välissä. Valmiiksi katettua pöytää. Ystävällisiä ihmisiä ja hymyjä.

Ja miten ihanaa olisikaan keinahdella tällaisen  musiikin tahtiin pimenevässä illassa.

 

 

 

 

 

 

 

Voi noita pieniä pulleita varpaita! Miten aika meneekään nopeasti. Kunpa osaisi nauttia juuri tästä hetkestä. Elää tässä ja nyt, päivän kerrallaan. Nuo murut ovat niin pienen hetken pieniä. <3

 

Ps. Unohda kliseinen video ja nauti ihanasta bachatasta.

 

 

 

Kakku ja sen kaveri

Olen viime vuosina innostunut leipomaan kakkuja. Odotan aina innolla juhlia, ja leivon mielelläni enenmmän kuin yhden kakun. Muutama vuosi sitten innostuin marsipaanista ja sen jälkeen meillä ei paljon muunlaisia kuorrutuksia olekaan näkynyt.

Ensimmäiset viritykset olivat melko kauheita. Kaikki näytti ja kuulosti kovin helpolta mutta totuus oli toisenlainen. Marsipaanin muotoilu ilman oikeanlaisia välineitä ei ollutkaan mikään pikkujuttu. Lisäksi tähän hommaan pitää varata aikaa. Saati se pohjatyö...

Ensimmäisen kakun tein Kepposen 1-vuotiapäiville. Yritys oli tehdä perinteinen Prinsessa-kakku mutta  lopputulos oli jotain ihan muuta. Onneksi siitä ei ole yhtään sellaista kuvaa, minkä voisin tänne laittaa mutta uskokaa pois, Prinsessa-kakku oli aika kaukana siitä.

Toinen yritykseni oli ystäväni lapsen 1-vuotissyntymäpäiväkakku. Aiheena oli Barbapapa ja onnekseni kakku onnistui joten kuten.

2-vuotiaana Kepposen suurin idoli ja ehdoton suosikki oli Maisa, ja minä onneton menin lupaamaan hänelle Maisa-kakun. Lopputulos ei ihan ollut sitä, mitä mielessäni olin kuvitellut mutta lapsi oli ikionnellinen  kakusta. Tässä kakussa kaikki mikä voi mennä pieleen myös meni. Onneksi maku oli sentään kohdallaan vaikka mikään muu ei ollut.

Silläkin uhalla, että kukaan ei enää syö minun tekeleitä, julkaisen tämän kuva koska tästä kuulkaas oppi aika paljon. Tästä kakusta viisastuneena, olen siis oppinut läksyni. Älä hätäile. Tee huolellisesti pohjatyöt. Älä kauli liian ohueksi. Hanki liimaa. Ja oikeanlainen kaulin. 

Seuraava tekele onnistui jo vähän paremmin, onneksi, sillä kyseessä oli Vintiön ristiäiskakku.

Kepposen  3-vuotissyntymäpäiville leivoin kauan kaivatun Minni-kakun. Viimeisenä iltana sankari olisi halunnut myös Aku Ankan kakun päälle, mutta onneksi tässäkin olen tullut viisaammaksi. Keep it simple... Silloin niin moni asia ei voi mennä pieleen. :)

Nyt olen jo melko paljon viisaampi. Taidot karttuu tekemällä ja aina oppii uutta. Ei tästä silti uutta ammattia taida tulla. ;)

 

Pyöräilyn salat

Viime viikolla kävimme aamu-ulkoilulla läheisen teatterin pihalla ihastelemassa porsaita.

Pihassa on siis muutama porsaspatsas, joilla Kepponen haluaa aina ratsastaa kun menemme teatterin ohi. Olemme harjoitelleet kesän aikana pyöräilyä mutta tähän asti Kepponen ei ole ollut erityisen halukas pyöräilemään kovin pitkiä matkoja, vaan hän seisoo mieluummin vaunujen seisomalaudalla tai pyöräilee niin, että joku työntää häntä eteenpäin. Nyt sain kuitenkin houkuteltua hänet pyöräilemään porsaiden luokse.

Lauantaina kaunis syyssää houkutteli koko perheen ulkoilemaan. Ihana ilta-aurinko siivitti matkaamme ja pieni pyöräilijä polki onnellisena koko matkan. Ainoastaan hiekalla hän tarvitsi vähän työntöapua mutta muuten pyöräily sujui oikein mallikaasti. Pienempi matkasi vaunuissa silmät suurina ihmetellen siskon riemunkiljahduksia. Ehkäpä ensi kevään pääsemme koko perhe yhdessä pyöräilemään.

Syksyiset aamut

Tajusin eilen, että kesä on todellakin ohi, ja kohta taitaa syksykin olla jo käsitelty. Pari viikkoa sitten oli jo varsin kylmiä aamuja. Maa oli huurteessa ja nurmikko rapsahteli jalkojen alla, kun leikittiin Kepposen kanssa ulkona.

 

Aamuauringossa kylpevä pihlaja oli kuin pienillä timanteilla kuorrutettu, kun auringon sulattama huurre oli muuttunut pieniksi pisaroiksi.

Nyt ei pihlajassa enää ole juurikaan lehtiä. Piha on melko alastoman näköinen kun kaikki puut ja pensaat ovat tiputtaneet lehtensä. Syksyn kauneus alkaa kääntyä ankeudeksi. Onneksi auringonpaiste lohduttaa. Tekee mieli vielä ulkoilla ja nauttia viimeisistä lämpimistä säteistä, kerätä kaikki lämpö ja valo varastoon.

Aurinkoista viikon alkua!