Muista edes nämä

Joulu tuli ja meni, samoin uusi vuosi. Tammikuukin on jo ohitettu. Blogi on ollut hunningolla, sillä jostain syystä minun vuorokaudessa on edelleen liian vähän tunteja.

Luin Olga Temosen ihanan blogi-kirjoituksen (naps), ja heräsin miettimään omaa pientä muruani. Vintiö on jo reilun 8kk ikäinen ja kasvaa kuin voikukka. Nopeasti, ja ehkä vähän yllättäenkin. Yhtäkkiä Vintiö päätti alkaa seisomaan. Ja kiipeämään portaita. Itkuhan siitä tuli kun pieni pää kopisi vähän väliä milloin minnekin. Nyt pahin taitaa olla jo ohi, kun harjoitusta on jo reilun kuukauden verran takana päin. Ja nyt Vintiö on jopa oppinut laskeutumaan alas seisomasta. Vähän aikaa sitten se vielä pelotti niin, että jalat vapisten pieni vaan seisoi ja itki, ja odotti apua. Hassu pieni rakas.

Viime aikoina Vintiön mielipuuhaa on siis ollut seisominen. Seisominen vessanpönttöä vasten, seisominen tuolia vasten, seisominen olohuoneen pöytää vasten, seisominen kenen tahansa jalkaa vasten... Mistä vain  pienet sormet saavat otteen, niin sieltä putkahtaa pystyyn pieni ukkeli. Valtavat sormivoimat tuollaisella vauvalla.

Ryömiminen on nykyisin lähinnä kiitämistä lattialla. Konttaamiseen ei ole aikaa (vaikka taitoa olisikin), vaan Vintiö etenee hurjaa kyytiä ryömimällä. Vintiö on oppinut myös murisemaan ja päristelemään. Ja tietysti kovalla äänellä ja kuola roiskuen. Kun on syntynyt kahteen kova ääniseen sukuun, niin ei kai voi muuta olettakaan, kuin että lapsella on kova ääni. Väsyneenä Vintiö raahautuu jalan juureen ja kiipeää housun punttia pitkin pystyyn. Ja itkee. Kovaa tietysti. 

Kaikkein ihaninta Vintiöstä on kuitenkin seisoa Kepposen vieressä silloin kun tämä syö. Ja hipsuttaa toisen varpaita. Tai jahdata Kepposta portaissa (äidin sylissä tietenkin). Voi sitä tirskuntaa ja iloista kikatusta!  Ja miten hellyyttäävää onkaan katsoa, kun Kepponen lirkuttelee aikuisäänellään Vintiölle: "Ei hätää, kaikki on hyvin." Välillä en tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa.

Olisi niin paljon kaikkea muutakin, mitä haluisin painaa tästä ajasta mieleen. Mutta jos muistaisin edes nämä. Muista, muista , muista!!!

Pyöräilyn salat

Viime viikolla kävimme aamu-ulkoilulla läheisen teatterin pihalla ihastelemassa porsaita.

Pihassa on siis muutama porsaspatsas, joilla Kepponen haluaa aina ratsastaa kun menemme teatterin ohi. Olemme harjoitelleet kesän aikana pyöräilyä mutta tähän asti Kepponen ei ole ollut erityisen halukas pyöräilemään kovin pitkiä matkoja, vaan hän seisoo mieluummin vaunujen seisomalaudalla tai pyöräilee niin, että joku työntää häntä eteenpäin. Nyt sain kuitenkin houkuteltua hänet pyöräilemään porsaiden luokse.

Lauantaina kaunis syyssää houkutteli koko perheen ulkoilemaan. Ihana ilta-aurinko siivitti matkaamme ja pieni pyöräilijä polki onnellisena koko matkan. Ainoastaan hiekalla hän tarvitsi vähän työntöapua mutta muuten pyöräily sujui oikein mallikaasti. Pienempi matkasi vaunuissa silmät suurina ihmetellen siskon riemunkiljahduksia. Ehkäpä ensi kevään pääsemme koko perhe yhdessä pyöräilemään.

Ensimmäinen kuukausi

Tässä sitä nyt ollaan. Ensimmäinen kuukausi uudessa kodissa takana. Ensimmäinen kuukausi työntekoa takana. Ensimmäinen kuukausi päiväkotielämää takana. Ja ollaan vielä kaikki hengissä. Kai se on jonkinlainen virstanpylväs tämäkin.

Työnteko on alkanut tuntua ihan mielekkäältä, vaikka Kepposta on kyllä joka päivä hirveä ikävä. Kuuden tunnin työpäivä on just sopiva, en kestäisi yhtään ylimääräistä tuntia. Onneksi Kepponen on myös alkanut sopeutua omaan päiväkotiarkeensa, joten enää ei tarvitse jättää itkevää lasta päiväkotiin. Ensimmäinen viikko oli melko tuskainen meille molemmille, en tiedä kumpaa itketti aamuisin enemmän, äitiä vai lasta.

Vaikka kuinka ollaan yritetty laittaa tavaroita paikoilleen, niin siitä huolimatta mikään ei oikeastaan ole vielä "omalla paikallaan". Viime viikonloppunan vietettiin Kepposen 2-v. syntymäpäiviä (vaan noin kaksi kuukautta jälkijunassa) ja siivouspaniikissa tuli tungettua loput romppeet ihan mihin sattuu. Joten nyt on kamat kaapeissa mutat ei mitään hajua mitä missäkin on. :) Kun vielä jostain saisi aikaa ja tarmoa alkaa veivaamaan tavaroita paikoilleen, niin olisin tyytyväinen. Sitten olisi tietysti vielä ikkunankarmien maalaus, portaiden maalaus, pikkuvessan maalaus, verhojen ompelu, lattialistojen laitto, lamppujen kiinnitys, verhotankojen kiinnitys... tätä listaa voisi varmaan jatkaa vielä vaikka kuinka. Huh huh!

Josko ensi viikonloppuna olisi aikaa ottaa vähän kuvia tästä kämpästä, niin saisin niitä tännekin. Minä en oikeasti ymmärrä millä ihmeen ajalla kaikki sisustusbloggaajat napsii jatkuvasti kuvia kodeistaan ja kirjoittaa pitkiä sepustuksia kotiensa sisustuksista, materiaaleista, hankinnoista jne. Työpäivän jälkeen kaikki minun aika menee lapsen kanssa leikkimiseen, ruoanlaittoon, pyykinpesuun ym. kodin askareisiin,  joten kai niillä "oikeilla" bloggaajilla on vuorokaudessa enemmän tunteja... tai sitten ne vaan paljon tehokkaampia kuin minä. :)

  

What comes out must go in... vai olikohan se toisin päin?

Ensin kannetaan monta peräkärryllistä kamaa ulos ja sitten tuplamäärä samaa kamaa sisään... Nyt on ostettu maalia, tasotetta, parkettia, lastulevyä, gyprocia, ruuveja, laattoja, hiomapaperia, teloja, siveltimiä, allaskaappi ja lavuaari, saunan ovi... ja ties vaikka mitä. Ja vielä taitaa olla aika paljon tavaraa kaupassakin, joka odottaa noutoa meille... *huoh*

Mies oli viisi päivää maastopyöräilemässä pohjosissa ja mummi oli sillä aikaa minun ja Kepposen seurana meillä. Oli ihanaa huomata, miten hyvin Kepponen viihtyi mummin kanssa ja minä sain rauhassa käydä hoitelemassa asioita. Vähän jännitti, miten murunen nukkuu mummin kanssa päiväunet, kun tuo nukahtaminen on ollut tutista luopumisen jälkeen melko vaikeaa, mutta mummi taisikin olla hyvä nukuttaja... uni tuli joka päivä ilman suurempia ongelmia. Hyvä mummi!

On ihanaa seurata, miten tuo lapsi on oppinyt jo ilmaisemaan itseään ja miten hyvin se osa kertoa päivän tapahtumista yms. Kuukaudessa on tullut valtavasti lisää sanoja ja tällä hetkellä Kepponen puhuu 4-5 sanan lauseita. Tietysti paljon on vielä sellaistakin, minkä itse tajuaa asiayhteyksistä tai joistain tutuista sanoista mutta yllättävän nopeasti puhe on nyt kehittynyt. Äänteitä puuttuu vielä paljon mutta kaikki aikanaan...

Kepposella on muutaman päivän päästä synttärit mutta ollaan päätetty siirtää niiden viettäminen ihan suosiolla uuteen kotiin. Saadaan sitten juhlia kunnolla, eikä tarvitse kaiken tämän remonttihässäkän keskellä alkaa viettämään mitään hätäisesti valmisteltuja juhlia. Sitä paitsi uudessa kodissa on enemmän tilaa juhlia! :)

Remonttirintamalla on ollut nyt vähän hiljaisempaa kun mies oli reissussa mutta nyt päästään taas täydellä vauhdilla remppaamaan kun mies palasi kotiin ja sillä alkoi loma. Eli mies remppaa ja minä olen tytön kanssa kotona. Kunhan päästään maalausvaiheeseen niin sitten voidaan onneksi vaihtaa osia. :) Minun piti tehdä vaikka mitä tämän viikon aikana mutta valtaosa upposikin auton kanssa ajeluun pitkin kyliä kun etsin laattoja ja patteria. Lopun aikaa yritin repiä boordeja irti seinistä. Hermot meni, boordi jäi... eli ihan toivoton homma. Onneksi sitä on vaan kahdessa huoneessa mutta jotain niille pitäisi keksiä, en vaan tiedä mitä?!?

Vaari tulee huomenna auttamaan ja mummi ja pappa tulee tuomaan parketin alle muoveja. Lisäksi huomenna tulee osa keittiön koneista ja kylppärin laatat. Alkaakin olla kämppä aika täynnä kaikkea materiaalia... enää ei tarvitse kun laittaa kaikki paikoilleen.