Nousu- ja laskuveden vaihtelu on täällä melko suurta. Aamulla meri saattaa olla 20-30 metrin päässä rannasta ja iltapäivällä matkaa mereen on vain muutama metri. Noin viikon välein meri vaihtaa suuntaa, eli aamulla meri onkin lähellä ja iltapäivällä kaukana. Meidän hotellin edusta on todella kivikkoista aluetta ja laskuvesi paljastaa rannan todellisen luonteen.
Vietimme eilen ja tänään aamupäivän altaalla ja iltapäivällä olimme rannalla leikkimässä. Kivien koloihin ja pieniin syvänteisiin muodostuu laskuveden aikaan pieniä lampia ja niissä on aina kaloja ja rapuja. Toissa päivänä löysin ihan tuosta rannasta monta merimakkaraa ja jotain kauniita pieniä sinisiä kaloja. Eräs sveitsiläinen mies meidän hotellista toi eilen lapsille näytille erilaisia rapuja (ainakin neljä eri lajia) ja meritähden. Tänään hänellä oli todella kaunis ja iso elävä simpukka.
Kävelin tänään yksin tuolla rannalla ja erääseen puuhun oli kiinnitetty tsunamissa kadonneiden lasten kuvia ja muistokirjoituksia. Kuvat olivat niin uusia, että uskon niiden liittyvän jollainlailla tsunamin kymmenvuotismuistotilaisuuksiin tms. Eräässä kuvassa ja tarinassa oli noin 3- vuotias ruotsalainen Saga tyttö, joka katosi tsunamissa. Tytön muu perhe oli säilynyt tsunamista, vain nuorimmainen katosi aallon mukana. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, perhe oli tullut takaisin tytön syntymäpäivänä ja jättänyt muistokirjoituksen tytölle. Onneksi olin yksin... Olisi ollut vaikea selittää Kepposelle, miksi äiti on vähän surullinen. Siellä minä puun juurella itkin ja surin kadonnutta lasta.
Täällä on katujen varsilla merkkejä, joissa lukee: tsunami hazard zone ja kuvassa pieni tikku- ukko pakenee isoa aaltoa. Kepponen on kysellyt merkeistä ja olemme kertoneet, että se on merkki, jossa varoitetaan maanjäristuksestä ja että joskus tänne on tullut iso aalto. Olemme myös sanoneet, että sellaista tapahtuu todella harvoin, ja siitä on jo kauan aikaa. Näimme myös lauantaina sen paljon puhutun poliisiveneen, jonka aalto paiskasi kauas merestä. Siitä selitimme Kepposelle, että se on tullut ison aallon mukana ja jäänyt sinne. Onneksi lapsi ei ole kysellyt enempää emmekä me ole hänen kuullen muuta puhuneet.
Itse olen miettinyt tsunamia monet kerrat rannalla kävellessäni. Välillä kun olen kahlannut polvia myöten meressä ja voimakas aalto on tullut takaa päin, olen meinannut kaatua. Olen miettinyt miten mahtava luonnonvoima meri on. Jos noin pieni vesimassa saa minut melkein kumoon, miten valtava voima usemman metrin aallolla onkaan... Kun vielä tiedän, miten kivikkoista tuo ranta on, tuntuu käsittämättömältä, miten kukaan on voinut selvitä tuolta hengissä. Toisaalta tuntuu myös kamalalat katsella noita kiviä... En voi välttyä siltä ajatukselta, kuinka moni onkaan kuollut tuohon kivikkoon.
Olin kerännyt simpukoita kädet täyteen, ennen kuin menin lukemaan puussa olevia muistokirjoituksia. Jostain syystä minun teki mieli jättää simpukat puun juurelle, joten siellä ne nyt ovat. Joskus yllättävät asiat koskettavat, liikuttavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti