Blogien ihmeellinen maailma

Blogien lukemisessa on omat vaaransa. Sisustusblogeissa parasta, ja miehen mielestä varmasti pahinta, ovat uudet ja innostavat ideat. Viime aikoina olen ollut erityisen innostunut erilaisista DIY-jutuista. Ongelma on vain ajan puute. Pää pursuaa ideoita mutta vuorokaudesta loppuu tunnit kesken. Lifestyle-blogeista bongailen tällä hetkellä kaikkea mahdollista terveempiin elämäntapoihin liittyviä asioita. Ruokablogit ovat juuri nyt kaikkein mielenkiintoisimpia. Yritän etsiä uusia terveellisempiä ideiota ruoanvalmistukseen.

Ja sitten joskus käy niin, että harhaudun ihan jonnekin muuaalle googlen avustuksella. Lopputulos saattaa sitten näyttää tältä:

Menin ja googletin mitä maapähkinävoista voisi tehdä. Ajauduin ihanan Eeva Kolun Kauhaa ja rakkautta-blogiin ja lopputuloksena oli nämä cookiet. Muokkasin vähän reseptiä sen mukaan mitä kaapista löytyi ja höystin niitä vielä suklaalla...  ihan kun maapähkinävoissa ei jo olisi ollut tarpeeksi kaloreita. Eevan alkuperäinen resepti löytyy täältä.

Ja ihan vaan vinkiksi, tämä ei sitten ole mitään kevyttä kamaa. Yksi keksi sisältää about 130 kcal. Suosittelen silti.

Leikin aika

Minulle oli itsestään selvää, että kun jään kotiin, otan lapsen pois päiväkodista. Omalla kohdallani ei varmasti koskaan tulisi kysymykseenkään laittaa toista lasta päiväkotiin ja olla toisen kanssa kotona. Esikoinen aloitti kuukausi sitten seurakunnan kerhossa. Hän käy kerhossa kahtena päivänä viikossa, kaksi tuntia kerrallaan. Muutoin hän on minun ja vauvan kanssa kotona. Kerhossa askarrellaan, lauletaan, syödään eväitä ja tietysti leikitään. Hän on ollut mielissään kerhosta ja minua on erityisesti ilahduttanut se, että hän on saanut kerhosta uuden ystävän.

Vaikka 3-vuotias ei vielä leiki kovin pitkäkestoisia leikkejä toisten lasten kanssa, ja leikki on enemminkin rinnakkas- kun yhteisleikkiä, niin olen iloinen, että hänellä on nyt ystävä, jonka kanssa leikit sujuu hyvin yhteen. Kotona hän leikkii pitkiä aikoja itsekseen. Minun vanhat Barbiet ja My Little Ponyt ovat ahkerassa käytössä. Samoin Duplot ja Muumitalo asukkaineen. Leikeissä tapahtuu paljon ja onkin ollut hauskaa kuunnella, miten hän kertoo leikkiessään leikin juonta ja kuinka hahmot juttelevat keskenään. Viime aikoina kaikissa leikeissä on veneilty ja menty retkelle saareen.

Ponit veneilemässä. Kaikilla on pelastusliivit. :)

Nyt odotamme kovasti jo torstaita; silloin saamme ensimmäistä kertaa leikkikaverin meille kotiin. Tähän asti kun kaikki kaverit ovat olleet isän tai äidin ystävien lapsia. Torstai on toivoa täynnä.

Lampun uusi elämä

Ostimme aikoinaan kierrätyskeskuksesta jalkalampun, joka maksoi muistaakseni 5€. Lampun molemmissa kuvuissa oli muutama klommo ja jalustassa ruosteinen kohta. Lisäksi toinen rungossa olevista johdon kiinnikkeistä oli haljennut, joten johto ei enää laskeudu kauniisti jalkaa pitkin. Lamppu kuitenkin miellytti meidän molempien silmää, joten pienistä kauneusvirheistä huolimata se muutti meille.

Lampun muotokielessä on mielestäni jotain ajattomuutta ja vähäeleisyyttä. Lamppu on johdosta päätellen oikeasti vanha, veikkaan 60-tai 70-luvulta. Se toimii kuitenkin moitteettomasti. Olen ptkään haaveillut kunnostavani lampun, mutta vasta tänä kesänä sain projektin alkuun. Valitettavasti en tajunnut ottaa koko lampusta sitä ennen-kuvaa. Tällaisen kuitenkin napsaisin.

 

Ja nyt lamppu näyttää tältä

Miellyyttää silmää edelleen.

Herkkusuun aamupala

Koska olen päättänyt keventää ruokavaliotani, olen etsinyt netistä erilaisia vinkkejä tähän suunnattomaan operaatioon. Sen lisäksi, että olen aina ollut hillitön leivänsyöjä olen myös melkoinen herkkupersaus. Kaikki missä on voita, sokeria ja suklaata uppoaa minuun aivan taatusti. Tätä yhtälöä pahentaa vielä se, että leivon mielelläni kakkuja.

Nyt olen kuitenkin löytänyt uuden herkkuni, jota voin syödä hyvällä omalla tunnolla vaikka aamuin illoin. Saanko esitellä, uusin herkkuni: tuorepuuro!

Netti on pullollaan erilaisia ohjeita ja tämä on oma sovellukseni kaikista niistä, joita olen lukenut. En siis ota kunniaa tästä itselleni, vaan annan sen suosiolla  kaikille tuorepuuron vatkuttajille, jotka keksivät tämän herkun ennen minua. Jos nyt kuitenkin innostuit nimenomaan tästä, reseptini on seuraava:

Tuorepuuro

125g rasvatonta maitorahkaa
1dl rasvatonta maitojuomaa
1 pussi (35g) pikapuurohiutaleita (oma suosikkini on omena-kaneli)
puolikas banaani pieneksi pilkottuna
n. 10kpl pähkinöitä/manteleita pilkottuna

Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna olla mieluiten yön yli jääkaapissa.

Onneksi pakastimesta löytyy marjoja, joilla voi aamuisin vielä buustata tätä herkkua. Kaloreita tässä on noin 320kcal, riippuen vähän pähkinöiden ja marjojen määrästä.

Koko(nainen) totuus

En ole koskaan ollut erityisen lihava mutta en laihakaan. Nuorempana en oikestaan harrastanut mitään liikuntaan viittaavaakaan, jos ei oteta huomioon muutamaa vuotta kestänyttä jazz-tanssijan uraani, joka katkesi siihen, että opettaja tuli raskaaksi ja sijaista ei koskaan tullut.

Kotipaikkakunnallani bussit kulkivat miten saattui ja siksi veivasin pyörällä pitkin kaupunkia kesät talvet. Kun vuotta -98 muutin opiskelujen takia Helsinkiin, painoin 48 kg. Pyöräily jäi. Ensimmäisenä vuonna lihoin viisi kiloa. Siitä eteenpäin painoni on hitaasti hiipinyt ylöspäin. Kilo sieltä, toinen täältä... Välillä olen karistanut muutaman kilon muuttamalla ruokavaliota terveempään suuntaan mutta vähitellen olen aina repsahtanut ja kilot ovat tulleet takaisin.

Toisen raskauden loppusuoralla painoin lähes 78 kiloa, joista taatusti ainakin yhden kolmasosan aiheutin ihan vaan pelkästään syömällä kaiken mahdollisen mitä eteeni sattui osumaan. Kukapa tällaista suklaista unelmaa voisi vastustaa...?

Kun pituutta on pipon kanssa juuri ja juuri 160cm, 78 kiloa on melkoinen massa kannettavaksi. Nyt, reilut kolme kuukautta synnytyksen jälkeen, vaaka näyttää 63 kg. Ja en todellakaan ole sinut tämän kropan kanssa. Olen kyllästynyt vaatteisiin, jotka kiristävät. Olen kyllästynyt pöhöttyneeseen oloon. Olen kyllästynyt peilikuvaan, joka näyttää nuutuneelta ja kulahtaneelta.

On tullut siis aika laittaa tämä elämä remonttiin ja saaada itselle sekä henkisesti että fyysisesti parempi olo. Katsotaan mihin tämä uusi tie vie.

Sweet for my sweet

Meillä on viime aikoina syöty paljon näitä.

Ja ei, se ei ole omena vaikka erehdyttävästi näyttääkin siltä, vaan nektariini. Lapsikin on ihastunut näihin, joten ostan niitä nykyisin jokaisella kauppareissulla. Tankataan niin kauan kun tätä herkkua riittää, koska olen aivan varma että kohta näitä ei enää saa. Ei ainakaan näin hyviä. Raakojahan ne ovat kun ne kotiutan, kovia kuin kivi, mutta muutama päivä pöydällä tekee ihmeitä. Suosittelen lämpimästi kaikille.

Muutama sananen remontista

Kotikyylä tässä terve! Olen viimeksi kuluneen vuoden aikana huomannut kyttääväni ystävieni ja sukulaisteni koteja. Huomaan tuijottavani jalkalistoja, silikonisaumoja, laattoja, pöytätasoja, lavuaareja... ihan kaikkea mahdollista.

Kun tekee remonttia ihan itse, tulee melko kriittiseksi kaikkien tällaisten asioiden suhteen. Ja kun tekee paljon asioita ensimmäistä kertaa, niin usein huomaa vasta loppusuoralla, mitä kaikkea olisi pitänyt tehdä toisin. Kun ei ole tietoa, ja tahtoa on enemmän kuin taitoa, niin silloin mennään yrityksen ja erehdyksen kautta. Otetaan nenästi kiinni ja hypätään toivoen parasta ja peläten pahinta.

Nyt kun olemme asuneet jo yli vuoden tässä kodissa, alan vähitellen olemaan jo hieman suopeampi itseäni kohtaan. Olen ymmärtänyt, että kukaan ei arvostele kotiamme samoilla kriteereillä kuin minä. Ketään muuta ei kiinnosta keittiöstä puuttuva päätylevy tai vessan liian leveä silikonisauma, puhumattakaan "väärän värisistä" kynnyksistä, maalaamattomista ikkunanpuitteista, katon epäkohdista jne. Kaikki nämä asiat ovat ongelmia vain minulle ja vieras tuskin kiinnittää tällaisiin asioihin edes huomiota, jollen siitä erityisesti mainitse.

Olisitko sinä huomannut sen, jos en olisi maininnut siitä? :)

Ehkä nyt on jo aika jättää kyylääminen sikseen ja nauttia tästä kodista kaikista pienistä kauneusvirheistä huolimatta.