maanantai 9. syyskuuta 2013

Koko(nainen) totuus

En ole koskaan ollut erityisen lihava mutta en laihakaan. Nuorempana en oikestaan harrastanut mitään liikuntaan viittaavaakaan, jos ei oteta huomioon muutamaa vuotta kestänyttä jazz-tanssijan uraani, joka katkesi siihen, että opettaja tuli raskaaksi ja sijaista ei koskaan tullut.

Kotipaikkakunnallani bussit kulkivat miten saattui ja siksi veivasin pyörällä pitkin kaupunkia kesät talvet. Kun vuotta -98 muutin opiskelujen takia Helsinkiin, painoin 48 kg. Pyöräily jäi. Ensimmäisenä vuonna lihoin viisi kiloa. Siitä eteenpäin painoni on hitaasti hiipinyt ylöspäin. Kilo sieltä, toinen täältä... Välillä olen karistanut muutaman kilon muuttamalla ruokavaliota terveempään suuntaan mutta vähitellen olen aina repsahtanut ja kilot ovat tulleet takaisin.

Toisen raskauden loppusuoralla painoin lähes 78 kiloa, joista taatusti ainakin yhden kolmasosan aiheutin ihan vaan pelkästään syömällä kaiken mahdollisen mitä eteeni sattui osumaan. Kukapa tällaista suklaista unelmaa voisi vastustaa...?


Kun pituutta on pipon kanssa juuri ja juuri 160cm, 78 kiloa on melkoinen massa kannettavaksi. Nyt, reilut kolme kuukautta synnytyksen jälkeen, vaaka näyttää 63 kg. Ja en todellakaan ole sinut tämän kropan kanssa. Olen kyllästynyt vaatteisiin, jotka kiristävät. Olen kyllästynyt pöhöttyneeseen oloon. Olen kyllästynyt peilikuvaan, joka näyttää nuutuneelta ja kulahtaneelta.

On tullut siis aika laittaa tämä elämä remonttiin ja saaada itselle sekä henkisesti että fyysisesti parempi olo. Katsotaan mihin tämä uusi tie vie.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti