Sealife

Nousu- ja laskuveden vaihtelu on täällä melko suurta. Aamulla meri saattaa olla 20-30 metrin päässä rannasta ja iltapäivällä matkaa mereen on vain muutama metri. Noin viikon välein meri vaihtaa suuntaa, eli aamulla meri onkin lähellä ja iltapäivällä kaukana. Meidän hotellin edusta on todella kivikkoista aluetta ja laskuvesi paljastaa rannan todellisen luonteen.

Vietimme eilen ja tänään aamupäivän altaalla ja iltapäivällä olimme rannalla leikkimässä. Kivien koloihin ja pieniin syvänteisiin muodostuu laskuveden aikaan pieniä lampia ja niissä on aina kaloja ja rapuja. Toissa päivänä löysin ihan tuosta rannasta monta merimakkaraa ja jotain kauniita pieniä sinisiä kaloja. Eräs sveitsiläinen mies meidän hotellista toi eilen lapsille näytille erilaisia rapuja (ainakin neljä eri lajia) ja meritähden. Tänään hänellä oli todella kaunis ja iso elävä simpukka.

Kävelin tänään yksin tuolla rannalla ja erääseen puuhun oli kiinnitetty tsunamissa kadonneiden lasten kuvia ja muistokirjoituksia. Kuvat olivat niin uusia, että uskon niiden liittyvän jollainlailla tsunamin kymmenvuotismuistotilaisuuksiin tms. Eräässä kuvassa ja tarinassa oli noin 3- vuotias ruotsalainen Saga tyttö, joka katosi tsunamissa. Tytön muu perhe oli säilynyt tsunamista, vain nuorimmainen katosi aallon mukana. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, perhe oli tullut takaisin tytön syntymäpäivänä ja jättänyt muistokirjoituksen tytölle. Onneksi olin yksin... Olisi ollut vaikea selittää Kepposelle, miksi äiti on vähän surullinen. Siellä minä puun juurella itkin ja surin kadonnutta lasta.

Täällä on katujen varsilla merkkejä, joissa lukee: tsunami hazard zone ja kuvassa pieni tikku- ukko pakenee isoa aaltoa. Kepponen on kysellyt merkeistä ja olemme kertoneet, että se on merkki, jossa varoitetaan maanjäristuksestä ja että joskus tänne on tullut iso aalto. Olemme myös sanoneet, että sellaista tapahtuu todella harvoin, ja siitä on jo kauan aikaa. Näimme myös lauantaina sen paljon puhutun poliisiveneen, jonka aalto paiskasi kauas merestä. Siitä selitimme Kepposelle, että se on tullut ison aallon mukana ja jäänyt sinne. Onneksi lapsi ei ole kysellyt enempää emmekä me ole hänen kuullen muuta puhuneet.

Itse olen miettinyt tsunamia monet kerrat rannalla kävellessäni. Välillä kun olen kahlannut polvia myöten meressä ja voimakas aalto on tullut takaa päin, olen meinannut kaatua. Olen miettinyt miten mahtava luonnonvoima meri on. Jos noin pieni vesimassa saa minut melkein kumoon, miten valtava voima usemman metrin aallolla onkaan... Kun vielä tiedän, miten kivikkoista tuo ranta on, tuntuu käsittämättömältä, miten kukaan on voinut selvitä tuolta hengissä. Toisaalta tuntuu myös kamalalat katsella noita kiviä... En voi välttyä siltä ajatukselta, kuinka moni onkaan kuollut tuohon kivikkoon.

Olin kerännyt simpukoita kädet täyteen, ennen kuin menin lukemaan puussa olevia muistokirjoituksia. Jostain syystä minun teki mieli jättää simpukat puun juurelle, joten siellä ne nyt ovat. Joskus yllättävät asiat koskettavat, liikuttavat.

Big chang

Aurinko on hellinyt meitä päivästä toiseen. Ainoastaan toissailtana, kun tulimme syömästä, satoi hetken vettä, muuten taivas on ollut enimmäkseen pilvetön. Vaikka lomaa on vielä yli viikko jäljellä, on välillä putkahtanut päähän ajatus lumisesta ja hyisestä Suomesta. En tiedä miten selviydyn kaikesta siitä synkkyydestä ja pimeydestä, joka kotona odottaa. Yritän työntää sitä ajatusta vielä pois koska en ole keksinyt mitään, millä saisin itseni tsempattua kotiinpaluuseen. Voisin niin mielelläni jäädä tänne. Ensin pitäisi vaan keksiä, mistä siihen saisi rahaa. :)

Tänään toteutui yksi Kepposen suurimmista toiveista. Jo ennen matkaa, olimme puhuneet siitä, kuinka me vanhemmat olemme joskus ratsastaneet norsulla. Sen jälkeen sitä sitten onkin odotettu ja odotettu. Otimme tänään taksin hotellilta ja pyysimme kuskia viemään meidät Lam Run kansallispuistoon katsomaan norsuja. Ihan sinne ei taidettu päätyä mutta jollekin norsucampille päästiin. Minulla oli tarkoitus käydä Kepposen kanssa kahdestaan ratsastamassa norsulla mutta paikanpäällä selvisi, että saisimme puolen tunnin ratsastuksen, joten päätimme mennä koko porukalla. Pidemmälle ratsastukselle ei Vintiön kanssa olisi kannattanut lähteä mutta nyt otimme riskin ja toivoimme, että Vintiö jaksaisi istua puoli tuntia paikallaa. Ja onneksi jaksoi. Vasta muutama metri ennen loppua, alkoi kinuta syliin. :)

Norsumme oli 27- vuotias lady nimeltä Mala. En sen kummemmin aio nyt puuttua näiden norsujen kohteluun tai siihen moraaliseen puoleen, onko oikein köyttää metallituoleja norsujen selkään ja kuljettaa turisteja pitkin viidakkoa, sillä tietoni eivät ole riittäviä puolesta eikä vastaan tässä asiassa. Tätä norsua ohjailtiin paljailla jaloilla korvien takaa, eikä ohjaaja käyttänyt metallista piikkiä kertaakaan. Tosin paukutti kyllä muutaman kerran piikin puisella varrella norsua päävän. :/ 

Norsun liikkuminen mäkisessä viidakossa on jotenkin kummalista. Miten niin iso otus voi mennä niin varovasti ja aivan kuin se olisi tunnustellut jokaisen askeleensa ennen kuin astui mihinkään. Saimme myös hetkn ratsastaa ilman ohjaajaa, kun mies tuli pois selästä ja otti kuvia meistä. Siinä me sitten nökötettii norsun selässä ja mies ohjaili norsua pelkästään erilaisilla komennoilla. 

Lopuksi Kepponen sai vielä silittää norsun päätä ja antaa sille banaaneja. Hellästi se otti ne kärsäänsä ja ei mennyt kauaa kun kymmenkunta banaania oli hävinnyt sen suuhun. Vintiö ei varmaan edes tajunnut mitä tapahtui, on se norsu sen verran iso otus, että noin pieni ei varmasti oikeen vielä hahmota, että kyseessä on oikea eläin.

Huomenna paistatellaan taas auringossa ja kerätään ehkä vähän lisää simpukoita. Pus pus ja hyvää yötä!