Herkkusuun aamupala

Koska olen päättänyt keventää ruokavaliotani, olen etsinyt netistä erilaisia vinkkejä tähän suunnattomaan operaatioon. Sen lisäksi, että olen aina ollut hillitön leivänsyöjä olen myös melkoinen herkkupersaus. Kaikki missä on voita, sokeria ja suklaata uppoaa minuun aivan taatusti. Tätä yhtälöä pahentaa vielä se, että leivon mielelläni kakkuja.

Nyt olen kuitenkin löytänyt uuden herkkuni, jota voin syödä hyvällä omalla tunnolla vaikka aamuin illoin. Saanko esitellä, uusin herkkuni: tuorepuuro!

Netti on pullollaan erilaisia ohjeita ja tämä on oma sovellukseni kaikista niistä, joita olen lukenut. En siis ota kunniaa tästä itselleni, vaan annan sen suosiolla  kaikille tuorepuuron vatkuttajille, jotka keksivät tämän herkun ennen minua. Jos nyt kuitenkin innostuit nimenomaan tästä, reseptini on seuraava:

Tuorepuuro

125g rasvatonta maitorahkaa
1dl rasvatonta maitojuomaa
1 pussi (35g) pikapuurohiutaleita (oma suosikkini on omena-kaneli)
puolikas banaani pieneksi pilkottuna
n. 10kpl pähkinöitä/manteleita pilkottuna

Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna olla mieluiten yön yli jääkaapissa.

Onneksi pakastimesta löytyy marjoja, joilla voi aamuisin vielä buustata tätä herkkua. Kaloreita tässä on noin 320kcal, riippuen vähän pähkinöiden ja marjojen määrästä.

Koko(nainen) totuus

En ole koskaan ollut erityisen lihava mutta en laihakaan. Nuorempana en oikestaan harrastanut mitään liikuntaan viittaavaakaan, jos ei oteta huomioon muutamaa vuotta kestänyttä jazz-tanssijan uraani, joka katkesi siihen, että opettaja tuli raskaaksi ja sijaista ei koskaan tullut.

Kotipaikkakunnallani bussit kulkivat miten saattui ja siksi veivasin pyörällä pitkin kaupunkia kesät talvet. Kun vuotta -98 muutin opiskelujen takia Helsinkiin, painoin 48 kg. Pyöräily jäi. Ensimmäisenä vuonna lihoin viisi kiloa. Siitä eteenpäin painoni on hitaasti hiipinyt ylöspäin. Kilo sieltä, toinen täältä... Välillä olen karistanut muutaman kilon muuttamalla ruokavaliota terveempään suuntaan mutta vähitellen olen aina repsahtanut ja kilot ovat tulleet takaisin.

Toisen raskauden loppusuoralla painoin lähes 78 kiloa, joista taatusti ainakin yhden kolmasosan aiheutin ihan vaan pelkästään syömällä kaiken mahdollisen mitä eteeni sattui osumaan. Kukapa tällaista suklaista unelmaa voisi vastustaa...?

Kun pituutta on pipon kanssa juuri ja juuri 160cm, 78 kiloa on melkoinen massa kannettavaksi. Nyt, reilut kolme kuukautta synnytyksen jälkeen, vaaka näyttää 63 kg. Ja en todellakaan ole sinut tämän kropan kanssa. Olen kyllästynyt vaatteisiin, jotka kiristävät. Olen kyllästynyt pöhöttyneeseen oloon. Olen kyllästynyt peilikuvaan, joka näyttää nuutuneelta ja kulahtaneelta.

On tullut siis aika laittaa tämä elämä remonttiin ja saaada itselle sekä henkisesti että fyysisesti parempi olo. Katsotaan mihin tämä uusi tie vie.

Sweet for my sweet

Meillä on viime aikoina syöty paljon näitä.

Ja ei, se ei ole omena vaikka erehdyttävästi näyttääkin siltä, vaan nektariini. Lapsikin on ihastunut näihin, joten ostan niitä nykyisin jokaisella kauppareissulla. Tankataan niin kauan kun tätä herkkua riittää, koska olen aivan varma että kohta näitä ei enää saa. Ei ainakaan näin hyviä. Raakojahan ne ovat kun ne kotiutan, kovia kuin kivi, mutta muutama päivä pöydällä tekee ihmeitä. Suosittelen lämpimästi kaikille.

Muutama sananen remontista

Kotikyylä tässä terve! Olen viimeksi kuluneen vuoden aikana huomannut kyttääväni ystävieni ja sukulaisteni koteja. Huomaan tuijottavani jalkalistoja, silikonisaumoja, laattoja, pöytätasoja, lavuaareja... ihan kaikkea mahdollista.

Kun tekee remonttia ihan itse, tulee melko kriittiseksi kaikkien tällaisten asioiden suhteen. Ja kun tekee paljon asioita ensimmäistä kertaa, niin usein huomaa vasta loppusuoralla, mitä kaikkea olisi pitänyt tehdä toisin. Kun ei ole tietoa, ja tahtoa on enemmän kuin taitoa, niin silloin mennään yrityksen ja erehdyksen kautta. Otetaan nenästi kiinni ja hypätään toivoen parasta ja peläten pahinta.

Nyt kun olemme asuneet jo yli vuoden tässä kodissa, alan vähitellen olemaan jo hieman suopeampi itseäni kohtaan. Olen ymmärtänyt, että kukaan ei arvostele kotiamme samoilla kriteereillä kuin minä. Ketään muuta ei kiinnosta keittiöstä puuttuva päätylevy tai vessan liian leveä silikonisauma, puhumattakaan "väärän värisistä" kynnyksistä, maalaamattomista ikkunanpuitteista, katon epäkohdista jne. Kaikki nämä asiat ovat ongelmia vain minulle ja vieras tuskin kiinnittää tällaisiin asioihin edes huomiota, jollen siitä erityisesti mainitse.

Olisitko sinä huomannut sen, jos en olisi maininnut siitä? :)

Ehkä nyt on jo aika jättää kyylääminen sikseen ja nauttia tästä kodista kaikista pienistä kauneusvirheistä huolimatta.

Valoa

Olemme asuneet tässä uudessa kodissa vähän yli vuoden. Vuoteen on mahtunut melkoisesti, enkä olisi todellakaan vuosi sitten osannut arvata, millainen vuosi meillä olisi edessä. Kun syyskuussa aloin voimaan pahoin 24/7 ja makasin raatonan sohvalla kaikki illat ja viikonloput, niin oli pakko laittaa jäähylle kaikki loput remonttihommat ja tyytyä asumaan "melkein" valmiissa kodissa. Ikkunanpielet ja portaat saivat jäädä odottelemaan maalarin parempia aikoja.

Nyt on sitten vihdoinkin ollut taas aikaa ja tarmoa tarttua maalisutiin. Alakerta on saanut valkaisun ikkunoiden osalta ja katsokaas, miten valoisalta koko olohuone näyttääkään!

Ennen

Jälkeen

Nautin suunnattomasti tuosta uudesta valoisasta näkymästä. Kyllä maalilla vaan saa ihmeitä aikaan

Uusi elämä

Niinhän siinä kävi, että kesä vei mennessään. Ei päivittynyt blogi koska aurinkoiset päivät houkuttelivat ennemmin ulkoiluun kuin koneen ääressä istumiseen.

 Ja silloin toukokuussa kun viimeksi kirjoitin, odotettiin jo kovasti uutta perheenjäsentä.

Yllättäen hän on myös viennyt aikaa, vaikka melko helppo tapaus onkin.

Joten yritän nyt taas kerran... kolmas kerta toden sanoo.

Minne se aika katosi?

Sinne meni syksy, talvi ja nyt jo kohta kevätkin. Blogissa on vietetty hiljaiseloa vaikka syksyllä oli vakaa aikomus kirjoittaa säännöllisesti. Sitten tapahtui monta asiaa ja blogi joutui hunningolle.  Töiden aloittaminen ja lapsen päiväkotiuran alkumetrit vei enemmän aikaa ja voimia kuin uskoinkaan. Tuli muutto ja remonttikin oli vielä kesken.

Syyskuussa alkoi yllättävä väsymys ja makasin vain kaikki illat puoliunessa sohvalla. Sitä seurasi neljän kuukauden 24/7 pahoinvointi. Mahakin paisui palloksi joululoman aikana ja loman jälkeen kun palasin töihin, ei tainnut enää kenellekään olla epäselvää, mistä minun jatkuva ruokahalu ja kalvakat kasvot olivat kielineet koko syksyn. :)

Nyt olisi enää vajaa viikko odotusta jäljellä. Tai pahimmillaan kolme. Sitten meitä on kolmen sijaan neljä.