Olen jo aikaisemmin maininnut siitä, miten kauniisti täällä suhtaudutaan lapsiin; niin meidän kun muidenkin. Silti se jaksaa aina ihmetyttää minua, sillä nämä hotellien, ravintoloiden, kauppojen, pesuloiden jne. työntekijät näkevät varmasti satoja, ehkä tuhansia, länsimaisia lapsia vuosittain. Ja silti... aina on pieni hetki aikaa lapselle. Aina on joku kaunis sana sanottavana, nopea silitys poskesta, hymy tai vilkus.
Meidän hotellin ravintolassa työskentee nuori 22-vuotias nainen nimeltä Honey. Viimeisen viikon aikana Vintiöstä on tullut Honeyn "boyfriend". Joka aamu kun menemme aamupallle, Honey tulee juttelemaan Vintiölle, käy silittämässä poskea, välillä suukotellaan ja hassutellaan. Ja tämä kaikki siis siinä Honeyn oman työn ohella. Sama homma päivällä kun liikumme hotellin aluella. Aina on pieni hetki lapsille. Olemme toki vaihtaneet muutaman sanan aina myös aikuisten kesken, jutelleet siitä mistä olemme kotoisin, milloin lapset menevät kouluun, mitä teen työkseni jne.
Eilen oli Honeyn vapaapäivä. Tänään, kun menimme aamiaiselle, hän oli taas töissä ja ilmeisesti hän oli käynyt vapaapäivänään hankkimassa Kepposelle kauniin vaaleanpunaisen helminauhan ja minä (for madam) sain punaisen kukkakoristeen hiuksiini. Meinasin alkaa itkeä. Miten joku vieras ihminen voi suhtautua näin kauniisti lapsiini? Ja minuun? En tiedä mitä olisi pitänyt sanoa. Kiitin kauniisti ja hymyilin. Sain takaisin kauniin hymyn. Olen onnellinen ja iloinen siitä, että lapseni saavat kokea jotain näin aitoa, sydämellistä ja vilpitöntä kohtelua, sillä tällaista ei joka päivä tapahdu.
Samalla olen kuitenkin hämmentynyt. Olen monesti miettinyt tämän(kin) loman aikana näiden paikallisten ihmisten elämää. He tekevät pitkiä työpäiviä (varmasti yli 10 tuntia joka päivä) ja uskon, että palkkataso on jotain, mitä en edes osaa kuvitella. Silti suurin osa työntekijöistä on aina ystävällisiä ja hymyileviä. Monet heistä tekevät kaikkensa, jotta meidän turistien olisi hyvä olla. Jos jokin asia on huonosti tai se ei miellytä, se korjataan. Missä ikinä vaan voidaan, niin autetaan. Esimerkiksi eilen Kepponen oksensi kaksi kartaa sänkyyn, ensin yöllä koko oman sänkynsä ja sitten iltapäivällä koko meidän sängyn. Molemmilla kerroilla meni kaikki petivaatteet petareita myöten pesuun. Siivoajalle se oli vain "no problem, really no problem."
Olen valvonut kaksi yötä puolikuntoisen lapsen unta. Lapsi ei todellakaan ole ollut oma iloinen itsensä. Vaikka mitään vatsataudin oireita ei ole ollut noita kahta oksennusta lukuunottamatta, Kepponen on ollut väsynyt ja ärtyisä, eikä ruoka ole maistut kunnolla. Onneksi ollaan saatu kuitenkin juotettua jonkin verran nesteitä. Ja miten onnellinen puolikuntoinen lapsi olikaan kun sai Honeylta pinkit helmet. <3
Elämässä tärkeintä kun edelleen on ne pienet asiat. Sen kun aina vaan muistaisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti